keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Hiusnäytöksessä Lontoossa

Jälleen kerran palaan hetkeksi Lontooseen (näitä kertoja tulee luultavastikin vielä monta kertaa lisää:)) ja Toni&Guyn akatemiaan, jossa olin tammikuussa ambassador-koulutusreissulla.
Koulutuspäivieni päätteeksi meille tarjoutui ainutkertainen tilaisuus päästä katsomaan mielenkiintoista hiusmuotinäytöstä.

Tämä oli saksalaisen Philipp Haugin presentaatio jossa hän esitteli taidonnäytteitään ja jonka jälkeen hänestä tuli osa Toni&Guyn artistitiimiä ja hän sai virallisesti itselleen Art Director-nimikkeen!
Tälläisen tittelin saaminen ei kuitenkaan ole missään nimessä itsestäänselvyys. Philippilla oli ennen presentaatiota edeltänyt monien vuosien työ ja ammmatitaidon hiominen huippuunsa mm. Toni&Guyn salongissa työskentelemällä, osallistumalla useiden muotiviikkojen hiusten tekoon sekä paljon muuta alaan liittyvää.
Presentaationkin toteutus tulee tapahtua alusta loppuun asti itsenäisesti. Pitää hommata yhteistyökumppanit, mallit, vaatteet yms.- kaikki täytyy tehdä omalla ajalla ja minibudjetilla.

Olin taas ihan fiiliksissä näytöksessä ja heittäydyin täysillä mukaan! Pitihän siitä ottaa kaikki irti kun kerran tälläiseen pääsi osallistumaan. Paikalla oli jopa itse Sascha Mascolo Tarbuck - Toni&Guyn taiteellinen johtaja ja Toni Mascolon tytär. Hänen saapumisensa paikalle teki yleisöön vaikutuksen!

Alla olevassa kuvassa on upean presentaation toteuttaja Philipp Haugg. Näytöksen lopussa aplodien saattelemana lavalle saapunut Art Director oli tittelinsä ansainnut. Nöyrällä ja maanläheisellä asenteellaan tämä mies teki minuun kyllä vaikutuksen. Hänen kertomuksensa matkastaan Art Directoriksi sekä kiitospuhe lähimmäisilleen, yhteistyökumppaneilleen ja Toni&Guylle oli niin koskettava, että itsellänikin silmäkulmat todellakin kostuivat!




Näistä kuvista pääsitte ihan ministi kurkistamaan myös tämänhetkisiin hiustrendeihin, ainakin väreissä oli muutamia mitä haluisin itsellenikin testata;)


Meillä Yazzissa on tällä viikolla taas hulinaa kerrakseen kun uudessa ilmestyneessä Pinni-lehdessä on tekemämme kampaukset ja viikonloppuna lähdetään Helsinkiin Hair and Beauty-messuille tekemään samaiseen projektiin liittyviä hiusjuttuja!!
Niistä lisää siis messujen jälkeen:)

- Sirkku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy tai vinkkaa vaikka postausaiheesta! :)