sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ihastumisia Lontoossa

Mitä teille tulee ekana mieleen Lontoosta? Ehkäpä loistavat shoppailumahdollisuudet, ihmispaljoudet kaduilla ja metrotunneleissa, perinteiset nähtävyydet; museot, Big Ben, Buckinghamin palatsi, Harrods yms. 
Lontoo vie kerta kerran jälkeen sydämeni ja haluan palata sinne aina uudelleen - joka kerta löydän kaupungista jotain uutta, mitä viime kerralla en vielä nähnyt. Kun tulee aika lähteä kotiin Lontoosta, mietin jo seuraavaa kertaa mitä silloin haluan tehdä/nähdä. Se on yksi isoimmista syistä, miksi Lontoo on suosikkikaupunkini:)

Seuraavaksi muutamia asioita, mihin viime kerralla Lontoossa ihastuin <3
Lähdimme sunnuntaina, aamupäivällä kävelylle Hyde Parkiin, jonne on jo monesti pitänyt mennä. Onneksi tällä kertaa oli aikaa siihen, koska tämä puistoalue keskellä Lontoota on aivan mieletön. Hyde Parkissa on monia mahdollisuuksia harrastaa, lenkkeillä, istua kahviloissa, tutustua Lontoon historiaan tai käväistä vaikkapa prinsessa Dianan muistomerkillä.

Sää taisi myös vaikuttaa ihatumiseeni Hyde Parkiin. Varsinkin kun Suomesta lähtiessä oli synkkää, pimeää ja sateista ajanjaksoa kestänyt siihen mennessä jo ikuisuus. Aurinkoisella ja lämpimällä säällä ihmisiä oli valtavasti liikenteessä.

Puiston lukemattomat erilaiset linnut olivat todella kesyjä ja niitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan.






Tämä ylläoleva kuva on mun lemppari. Tässä ei todellakaan tule edes mieleen, että ollaan keskellä ruuhkaisaa suurkaupunkia!


Välillä piti pysähtyä nautiskelemaan pientä välipalaa:)
Ihastuttiin myös Pret A Mangerin supersmoothie-juomaan. Avocadoa, pinaattia, kurkkua, omenaa, päärynää... Tätä on kokeiltu jo useasti kotonakin, suosittelen! 

 
Yläpuolella olevassa kuvassa Speakers Corner, tänne voi kuka tahansa tulla pitämään puhettaan milloin tahansa. Aihe ja sana on vapaa. Mielenkiintoista pysähtyä kuuntelemaan mitä monta tuntia puheitaan pitävillä ihmisillä on sanottavana! (ei niitä kyllä montaa tuntia jaksa kuunnella) Tämä sijaitsee myös Hyde Parkissa.


Viimeisenä vielä tunnelmaa hämärtyvältä Lontoon kadulta. Niissäkin on oma tunnelmansa; vanhat talot, puistot ympäristöineen. Huomaan useasti mietiskeleväni; mitähän tässäkin paikassa on satoja vuosia sitten tapahtunut...
 
 
 
 
 
Tämä postaus menee ehkä vähän ohi aiheen, mitä normisti kirjoittelemme - mutta halusin antaa teille myös erilaista näkökulmaa Lontoosta, mitä monellekkaan ei luultavasti tule mieleen kaupungista. Lontoo on monipuolinen ja monenlaiseen matkusteluun sopiva kohde. Kaikille löytyy varmasti jotakin!
Tuliko kellekkään uudenlaista näkökulmaa Lontoosta tämän jutun jälkeen?
Ajattelin myöhemmin myös paljastaa teille suosikkishoppailupaikkani Lontoossa sekä antaa hotelli/ravintolavinkkejä:)
 Jos olette menossa tai suunnittelette matkaa Lontooseen, niin kyssäreitä voi laittaa. Voin antaa vinkkejä parhaani mukaan;) Tai jos toivomuksia jostain tietystä aiheesta Lontooseen liittyen, niin otan postausaiheita mielelläni vastaan!
 
- Lontoo-fani Sirkku:)
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Aah, tuo vihersmoothie!
    http://www.joejuice.com/site/#!menu
    Mun tekee mieli tähän Köpiksessä olevaan mestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli heti pakko mennä kurkkaa Joe Juicen nettisivut ja ilokseni huomasin et on myös Englannissa:) eli seuraavalla reissulla Lontooseen tarvii mennä testaa! En oo aiemmin törmännyt tohon. Kiitti vinkistä:))
      - Sirkku

      Poista

Kommentoi, kysy tai vinkkaa vaikka postausaiheesta! :)