keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Pastel Strawberry Hair


Juuri kun keltaisen tukan innostuksesta oltiin selvitty, niin sain jälleen innostua kummityttöni hiustenvärjäyksestä.
Tarun oma toivomus oli jotain tummempaa ja kirkkaampaa punaista, mutta mielestäni se ei välttämättä olisi ollut kovin hyvä idea, koska hänen oma hiusvärinsä on todella vaalea. Ekasta kuvasta jossa hiukset ovat lähtötilanteessa huomaatte, että aika blondilta näyttää. Pituuksissa on jonkin verran vaalennusraitaa, mutta tyvialue on omaa luonnollista väriä. Tyvikasvu olisi parin kuukauden päästä selkeästi näkyvissä ja ei näyttäisi varmastikaan hyvältä... Sekä haalistuminen olisi myös yksi ongelma näin vaaleassa lähtötilanteessa, punainen hiusväri vaatisi valtavasti kotihoitoa jotta se näyttäisi hyvältä.

Sain hänet ylipuhuttua kokeilemaan yhtä lemppariamme; pastellimansikkasävyä:)
Taru itse ei ollut kovin vakuuttunut ehdottamastani väristä, mutta Jennan ja Irenen kannustamina hän suostui sitä kuitenkin kokeilemaan.
Kerroin hänelle, että tälläisistä sävyistä pääsee aika kivuttomasti ja hiusta säästäen pikkuhiljaa eroon. Ei tarvittaisi vaikeita ja hiusta rasittavia värinpoistoja, koska pastellivivahteet lähtevät tavallisessa hiustenpesussa pikkuhiljaa pois. Sävy pysyy kuitenkin hyvänä loppuun asti.
Lopputulosta katsellessani huomasin myös, että sävy sopii Tarun vaalealle iholle täydellisesti! En voisi muuta kuvitellakaan hänelle, paitsi tietty vaaleat hiusvärit.
Kuivatellessani Tarun hiusta hän oli edelleen epävärman oloinen, mutta loppujen lopuksi hän kertoi tykkäävänsä uudesta hiusväristään:)

Tykkään itse tämän sävyisistä väreistä blondeille asiakkaille, jotka haluavat vaihtelua ainaiseen vaalennettuun/raidoitettuun hiukseensa, kuitenkaan haluamatta tummentaa hiusta. Saa pienellä vaivalla ihan jotain uutta, vaalea kokonaisuus pysyy edelleen ja takaisin blondiin hiusväriin pääsee helpolla!
Mitäs mieltä te olette?


Tähän loppuun vielä pakko kertoa, että perjantaina päästään juhlimaan Irenen virallista valmistujaistilaisuutta:)
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

- Sirkku

Kuvat lähtötilanteesta ja lopputuloksesta:
(väri näyttää luonnossa ehkä hieman vielä vaaleammalta ja pastellisemmalta, tälläisiä sävyjä on aina vaikea saada kameralla totuudenmukaisiksi) 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy tai vinkkaa vaikka postausaiheesta! :)